Osaajia rekrytoimassa:

 

 

 

 

 

Täyden palvelun tilitoimisto Leppävaaran Laskenta Oy on vuonna 1989 perustettu energinen ja tulevaisuuteen suuntautunut perheyritys. Asiakaskuntamme koostuu lähes 300 lähinnä pääkaupunkiseudulla toimivasta pk-yrityksestä ja yhdistyksestä. Asiakkainamme on mm. rakennusliikkeitä, huolinta- ja kuljetusalan yrityksiä, ravintoloita, arkkitehtitoimistoja sekä muita palvelualan toimijoita.

Arvojamme ovat asiakaslähtöisyys, työviihtyvyys, laatu ja luotettavuus, osaamisen kehittäminen sekä vastuunkanto. Olemme  Taloushallintoliiton auktorisoima yritys mikä asettaa tiukat laatuvaatimukset palveluidemme tuottamiseen ja henkilöstömme  kouluttamiseen. Taloushallintoliiton aktiivisena jäsenenä kehitämme myös toimialaamme sekä liiton hallituksessa että sen työryhmissä.

Leppävaaran Laskenta Oy:ssä työskentelee 20 ammattitaitoista osaajaa Leppävaaran Perkkaalla. Pidämme oman osaamisemme ajan tasalla jatkuvalla, suunnitelmallisella koulutuksella ja työllistämme alamme kovimpia ammattilaisia Meillä asiakas saa aina oman asiantuntijansa ja näin ollen asiointi tapahtuu luontevasti saman henkilön kautta. Palvelutarjontaamme kuuluu Taloushallinnon ja HR-palveluiden lisäksi Kehityskonsultointi sekä Vero- ja lakipalvelut.

Tunnetko sopivan henkilön?
Suosittele sivustoa hänelle.
Yhteistyössä
Hakija, kysy lisää:
Emma Saaranen
Projektikoordinaattori Soittoaika maanantaisin ja tiistaisin
050 355 4142

Yritys, kysy lisää:
Kirsi Havu
Team Leader
050 444 9157

Osallistuneiden kokemuksia

”Hyvä tapa päästä työpaikkaan, jota en olisi itse osannut hakea”

”Olen ollut yli kymmenen vuotta töissä ohjelmistoalalla. Työttömäksi jäädessäni tuntui, että osaamiseni oli vanhentunut ja olin kiinnostunut työskentelemään eri alalla kuin ennen. Rekrytoivan koulutusohjelman kautta pääsin töihin ohjelmistoratkaisuihin keskittyneeseen yritykseen, jossa teen pääasiassa tietokantakonversioita palkka- ja henkilöstöhallinnon ohjelmistoon. Ohjelman koulutuksen tuomasta palkkahallinnon osaamisesta on paljon hyötyä työtehtävissäni, ja tuntuu, että työpaikka ja työtehtävät ovat juuri minulle sopivia.”

Elina Tähkäpää
Application Consultant
Mepco Oy

Yritysten kokemuksia

”Ohjelma on jopa ylittänyt odotuksemme”

"eTalousPro:n viehättävyys liittyy sen vaivattomuuteen ja alhaisempaan riskiin verrattuna itse toteutettuun rekrytointiin. eTalousPro:n isoimpia etuja oli löytää monimuotoisesta työnhakijakunnasta juuri meidän tarpeemme ja tavoitteemme parhaiten täyttävät kandidaatit. Tämä onnistui Saranen Consultingin osaavalla ja konsultoivalla otteella, joka sai meidät ulkoistetun rekrytoinnin skeptikotkin ilahdutettua.

Löysimme ohjelman kautta yritykseemme oppimisennälkäisen ja kunnianhimoisen taloushallintoasiantuntijan, jolle eTalousPro toimi hyvänä ammatillista osaamista kehittävänä ja asiantuntijatyöhön orientoivana jaksona.

Arvostan myös ohjelman yhteiskunnallisesti arvokasta agendaa: työllistymisen edistämistä tässä työnhakijoille haastavassa työmarkkinatilanteessa."

Mika Tuulos
Henkilöstöpäällikkö
Tilitoimisto EMU Oy