Osaajia rekrytoimassa:

 

 

 

 

 

 

Etsimme tilitoimistotiimiimme moniottelijaa, jonka ensisijainen vahvuus on halu ja motivaatio oppia uutta. Pohjakoulutuksena ihanteellinen on tradenomi, mutta huomioimme myös muutoin alan tietotaitoa hankkineet. Työtehtävät muodostuvat lopulta osaamisen mukaan, mutta toivoisimme vähintäänkin ymmärrystä liiketoiminnan rahavirroista sekä saapuvien laskujen luokituksesta eri kulutiliryhmiin.

Kustannuslaskennan ymmärtäminen on eduksi. Jos vielä haluaisit opiskella palkkalaskentaa, voisi se olla vahvuus valinnassa. Alkuvaiheessa työtehtävät muodostuvat saapuvien kirjanpitodokumenttien käsittelystä. Edellytämme sinulta erinomaista suomen kielen taitoa.

JelouPalvelut on pieni tilitoimisto. Mottomme on ”Inhimillistä talouspalvelu ihmisille”. Palvelemme asiakkaitamme yksilöinä, joten tärkeää on yksilöllisten tarpeiden huomioiminen. Toimipisteemme on Länsi-Pasilassa, joten toimistoomme on helppo tulla yleisillä kulkuvälineillä.

Tunnetko sopivan henkilön?
Suosittele sivustoa hänelle.
Yhteistyössä
Hakija, kysy lisää:
Emma Saaranen
Projektikoordinaattori Soittoaika maanantaisin ja tiistaisin
050 355 4142

Yritys, kysy lisää:
Kirsi Havu
Team Leader
050 444 9157

Osallistuneiden kokemuksia

”Hyvä tapa päästä työpaikkaan, jota en olisi itse osannut hakea”

”Olen ollut yli kymmenen vuotta töissä ohjelmistoalalla. Työttömäksi jäädessäni tuntui, että osaamiseni oli vanhentunut ja olin kiinnostunut työskentelemään eri alalla kuin ennen. Rekrytoivan koulutusohjelman kautta pääsin töihin ohjelmistoratkaisuihin keskittyneeseen yritykseen, jossa teen pääasiassa tietokantakonversioita palkka- ja henkilöstöhallinnon ohjelmistoon. Ohjelman koulutuksen tuomasta palkkahallinnon osaamisesta on paljon hyötyä työtehtävissäni, ja tuntuu, että työpaikka ja työtehtävät ovat juuri minulle sopivia.”

Elina Tähkäpää
Application Consultant
Mepco Oy

Yritysten kokemuksia

”Ohjelma on jopa ylittänyt odotuksemme”

"eTalousPro:n viehättävyys liittyy sen vaivattomuuteen ja alhaisempaan riskiin verrattuna itse toteutettuun rekrytointiin. eTalousPro:n isoimpia etuja oli löytää monimuotoisesta työnhakijakunnasta juuri meidän tarpeemme ja tavoitteemme parhaiten täyttävät kandidaatit. Tämä onnistui Saranen Consultingin osaavalla ja konsultoivalla otteella, joka sai meidät ulkoistetun rekrytoinnin skeptikotkin ilahdutettua.

Löysimme ohjelman kautta yritykseemme oppimisennälkäisen ja kunnianhimoisen taloushallintoasiantuntijan, jolle eTalousPro toimi hyvänä ammatillista osaamista kehittävänä ja asiantuntijatyöhön orientoivana jaksona.

Arvostan myös ohjelman yhteiskunnallisesti arvokasta agendaa: työllistymisen edistämistä tässä työnhakijoille haastavassa työmarkkinatilanteessa."

Mika Tuulos
Henkilöstöpäällikkö
Tilitoimisto EMU Oy